(Julkaistu Keskisuomalaisessa 10.12.2006.)
Konserteilla pyritään voiton maksimointiin
Keskisuomalaisessa sunnuntaina 3.12. haastateltu John Fitzgerald esittää mielenkiintoisia näkemyksiä. Otsikkoon nostettu päätelmä levymyynnin ja konserttilippujen hinnan yhteydestä on kyllä peräti epälooginen. Eihän markkinataloudessa yhden tuotteen hintaa nosteta siksi, että toinen tuote kannattaa huonommin, vaan kyllä hinnoitteluperusteena on tasan voiton maksimoiminen.
Asia on helposti nähtävissä siitäkin, että mitä suositumpi jokin yhtye on, sitä enemmän sen musiikkia myydään ja sitä enemmän liput sen konsertteihin maksavat. En ainakaan ole kuullut kenenkään alentaneen konserttilippujen hintoja levymyynnin paranemisen takia.
Koko argumentti kuulostaakin lähinnä silmänkääntötempulta, yritykseltä saada korkeammat lippuhinnat tuntumaan hyväksyttävämmiltä syyttämällä niistä muita.
Mielenkiintoinen on myös tieto keikkailun muuttumisesta itsessään tappiollisesta voittoa tuottavaksi.
Syy-seuraussuhde vain oli kaukaa haettu, musiikin verkkolevityshän toimii pikemminkin ilmaisena mainoksena: se tekee artistin tunnetummaksi, jolloin keikoistakin voi pyytää enemmän rahaa.
Olisi mielenkiintoista kuulla sekin, mihin artikkelissa "tosiasiana" esitetty arvio laittoman ja laillisen nettilevityksen suhteesta perustuu.
Sen sijaan havainto perinteisen tekijänoikeuslain huonosta toimivuudesta digitaalimaailmassa on ilmeisen oikea. Tekijänoikeusjärjestelmä on remontin tarpeessa.
Hyvä on myös huomio videonauhurien aikanaan aiheuttamasta paniikista. Vastaavia esimerkkejä löytyy enemmänkin: niin radion, jukeboksien kuin kasettinauhureidenkin on väitetty vääjäämättä tuhoavan äänilevyteollisuuden ja näännyttävän muusikot nälkään. Joka kerta uusiin tekniikkoihin on kuitenkin sopeuduttu.
Tilanne on sama aina uusien tekniikoiden kanssa, niin nytkin: markkinoilla hyvän aseman saavuttaneet pelkäävät oman siivunsa kakusta pienenevän ja siksi vastustavat muutoksia, vaikka nämä koko kakkua kasvattaisivatkin.
Maailman muuttuminen kuitenkin luo uusia liiketoimintamalleja ja tekee vanhoja kannattamattomiksi, ja kakun jakosuhteet muuttuvat. Ainoa, mikä ei tunnu muuttuvan, on itse taiteilijoille päätyvän osuuden pienuus.
Fitzgeraldin loppupäätelmään täytyy kyllä yhtyä: asia ratkeaa varmasti ajallaan ja myöhemmin ihmetellään nyt syntynyttä kohua.
Toivottavasti se vain ei ratkea kalliisti, vanhojen markkinaosuuksien suojaksi suunnitelluilla teknisillä ja juridisilla tempuilla, vaan aidosti uuden tekniikan mahdollisuuksia hyödyntävillä tavoilla, joissa suurempi osuus rahoista päätyy artisteille.
TAPANI TARVAINEN, puheenjohtaja, Electronic Frontier Finland (EFFI) ry, Jyväskylä
